Unelmia vai tavoitteita?

Millaisia unelmia minulla sitten on?

Tässäpä ajatuksen virtaa unelmista ja tavoitteista. Olen vasta ehkä viimeisen vuoden aikana havahtunut siihen, että minulla ihan oikeasti voisi olla konkreettisia unelmia eikä sellaisia epämääräisiä repaleisia ajatuksia tulevaisuudesta tai omista toiveista. Olen pääsemässä irti ajatuksesta, että jokainen päivä vain toistaa edellistä ja unelmat pysyvät vain unelmina. Tai jos tapahtuukin, se on vain yksittäisiä kerran 

kaksi vuodessa tapahtuvia asioita, kuten joku tapahtuma tai vaikkapa ulkomaanmatka. Yhä useammin saan kiinni tunteesta, ja nimenomaan tunteesta, että tämä on sitä, tämä päivittäinen elämäni, sitä unelmaa. Kyllä, minullakin on pienempiä ja suurempia unelmia; haluan seikkailla maailmalla, metsissä ja vuorilla, haluan juosta kokonaisen maratonin tai jopa hullun polkujuoksumatkan. Haluan joskus ehkä asua osan vuodesta ulkomailla tai mökillä, nauttia enemmän vapaa-ajasta ja toteuttaa itseäni monella tavalla. Haluan kokea elämää lasteni kanssa ja erityisesti heidän silmin.

Tavoite vai unelma?

Onko jokin sitten unelma vai tavoite? Jos unelmien eteen ei tee töitä, ne pysyvät unelmina. Jos unelmat ottaa tavoitteena, ne voivat joku päivä vielä toteutuakin. En elä vain 

unelmiani varten. Haluan nauttia elämästäni tässä ja nyt, mutta en halua myöskään unohtaa unelmiani. Voin tehdä, jos en nyt päivittäin, ainakin viikoittain asioita unelmieni eteen. Esimerkiksi yksi unelmani  on joku päivä pyörittää omaa yritystäni. Tätä unelmaa edistääkseni teen lähes päivittäin jotain 

esimerkiksi opiskelemalla alalla vaadittavia opintoja. Toisaalta taas haluan joku päivä pystyä juoksemaan kokonaisen maratonin ja tämän vuoksi teen päivittäin valintoja, jotka ohjaavat minua kohti tuota unelmaa. Millaista ruokaa syön, miten paljon panostan uneen ja miten esimerkiksi liikun päivittäin, merkitsee pitkän ajan tavoitteessa ja unelmassa paljon. Samalla tämä tukee arvojani, millainen äiti tai puoliso haluan olla. Jaksan olla läsnä ja iloisemmalla tuulella, kun voin hyvin ja voin seistä valintojeni takana. Ajattelemalla jokaista hyvää valintaa askelena kohti omia unelmia ja tavoitteita, ne eivät tunnu kuormittavilta tai liian raskailta, päinvastoin ne tuovat minulle iloa ja energiaa, koska ne ovat asioita oikeaan suuntaan. Lenkistä tai salaatista ei ole tullut minulle pakkopullaa, mutta samalla minulla ei ole hirvittävää morkkista, mikäli en lenkille pääse tai se suklaa maistuu joku päivä paremmin kuin salaatti. Ajattelemalla tekoja askelina unelmia kohti, saa jokaiselle päivälle juuri sen verran oikean suuntaisia askeleita, kuin sinä päivänä on mahdollista ottaa. 

Millaisia unelmia sinulla on? Millaisia askelia olet ottanut niitä kohti? Voisivatko unelmasi ollakin tavoitteitasi?

Iso-Valkee, Somero

Ensimmäinen yöni yksin metsässä tänä vuonna, toinen koko ikänäni. Ystäväni sairastuttua suunnitelmani muuttuivat yhden aamupäivän aikana. Nopeiden liikkeiden ansiosta pääsin kuitenkin

lähtemään reissuun, vaikkakin kohde ja seura vaihtui. Kohteeksi valikoitui Somerolla sijaiseva Iso-Valkeen järvi ja luontopolku, seurakseni riitti luonto eli lähdin yksin matkaan. Tein vielä viimeiset hätäiset ostokset ja lähdin ajelemaan kohti Someroa. Pohjatyöt tuli tehtyä huonosti, minulla ei ollut karttaa, enkä ollut edes parkkipaikan sijaintia katsonut tarkemmin ja sen myötä päädyinkin pikkuteitä järven väärälle puolelle. Tämä virhe kääntyi kuitenkin lottovoitoksi, näin olinkin vain noin 400 metrin päässä suunnittelemastani yöpymispaikasta. Kiire ja hätäily loppui siihen paikkaan ja saatoin vain hengähtää. Ilma oli kostea ja hieman painostava, illaksi oli luvattu sadetta ja mahdollisesti jopa ukkoskuuroa. Seuraaville päiville oli luvattu ukkosmyrskyjä ja siksi tämä oli retken ainut mahdollinen toteutus mahdollisuus. 

Nostin rinkan selkääni ja lähdin rauhassa etsimään laavua, josta olin lukenut. Pitkään ei minun tarvinnutkaan paikkaa etsiä, löysin upean laavun ja tulisijan niemen kärjestä, todella upeasta paikasta. Tullessani nuotiolla oli jo kaksi seuruetta evästelemässä. Kävin laittamassa itselleni leirin hieman sivummalle ja lähdin sitten keittämään itselleni kahvit ja nauttimaan välipalan. Paikalla jo olleet olivat päiväretkeläisiä ja lähtivät pian saapumiseni jälkeen jatkamaan matkaa. Vetäydyin hetkeksi telttaani lepäämään. Nopea lähtöni kotoa oli tarkoittanut näemmä myös sitä, ettei minulle ollut tarttunut mukaan kirjaa tai mitään muutakaan ajanvietettä. Pieni ahdistus käväisi nopeasti myös mielessä, kun huomasin, ettei paikalla toimi puhelimeni netti ja perinteiset viestitkin ottivat aikansa lähteäkseen. Asia kunnossa, olisin siis täysin yksin puhtaasti omien ajatusteni kanssa koko illan ja seuraavan päivän, haaste vastaanotettu. 

Virittelin nuotioon uudet tulet ja aloin valmistella omaa illallistani: naudan sisäfilettä, uusia perunoita ja halloumia. Perunat olivat jo melkein kypsiä, kun kuulin selkäni takaa pahaenteisen äänen: vesisade! Näin kuinka sade teki järven pintaan oman uran siihen, mihin rintama loppui. Tuo rintama lähestyi nuotiotani hyvää vauhtia. Vauhdilla tavarat laavuun sisään, ruoka nuotiolta lautaselle ja laavun suojaan nautiskelemaan ruuasta. Tunnelma sateen ropistessa laavun kattoon ja juuri valmistunut päivällinen nenäni alla, valkoviinin vielä sihistessä lasissani oli aivan mieletön. Satoi ihan kunnolla, muttei kuitenkaan niin kovasti, että nuotioni olisi sammunut. Oli upeaa kokoa tuo hetki, vaikka tunnistinkin pienen haikeuden, kun en voinut tuota hetkeä kenenkään kanssa jakaa.

Sade hellitti hieman ja päätin ruuan päälle käydä pulahtamassa Iso-Valkeen mielettömän kirkkaisiin vesiin. Tunne oli aivan mieletön, vesi oli lämmintä ja pohjaan näki aivan selvästi. Valitettavasti olen niitä ihmisiä, joilla on käsittämättömiä pelkoja ja yhtä aikaa onnen kanssa, tunsin järjetöntä pelkoa niin mahdollisesta salamaniskusta kuin järvihirviöstäkin, joka saattaisi hetkenä minä hyvänsä vetää minut järven syvyyksiin. Hillitsin kuitenkin pelkoani sen verran, että maltoin veden hyväillä minua hetken, ennen kuin palasin laavulle kuivattelemaan ja nauttimaan jälkiruuan. Jälkiruuaksi minulla oli Bebe-leivos ja kaakaota. Fiilistelin laavulla nuotion sammumiseen asti ja hiippailin sitten takaisin teltalle. Ukkosen mahdollisuus oli selvästi ajanut muut yöpyilijät pois ja sain nauttia niemenkärjestä aivan yksinäni. Vastarannan vuokramökiltä kuului ajoittain puhetta, muuten järvi oli täynnä vain luonnon omia ääniä. 

Vaikka tunsin olevani täysin raukea ja valmis unille, ei uni meinannut millään tulla. Olen todella huono muutenkin nukkumaan, varsinkin vieraissa paikoissa saati sitten yksin teltassa metsässä. Niinpä tämäkin yö tuli pyörittyä kuumassa teltassa aivan liian lämpimän makuupussin kanssa. Aamulla kuitenkin heräsin järveltä heijastuvaan auringon valoon ja ihanaan rauhaan. 

Keittelin itselleni puuron ja kahvin, noukin telttani takaa mustikat puurooni ja aloittelin päiväni aivan rauhassa. Tarkoitukseni oli kiertää noin neljän kilometrin luontopolku järven ympäri päivän aikana. Sain leirin purettua ja lähdin kiertämään järveä samalla koukaten autoni kautta, jolloin pystyin jättämään yöpymistavarat jo autolle ja sain kiertää lenkin kevyellä rinkalla. Reitti oli todella kaunis ja seuraili pääsääntöisesti järven rantoja, koukaten aina välillä syvemmälle metsään. Oli upeaa, miten eri puolilla järveä oli niin erilaista maastoa, miten monimuotoinen luonto! Tarkoitukseni oli nauttia lounas vastarannan leiripaikalla, mutta vasta siellä huomasin, että päivän lounaani oli näemmä jäänyt kotiin. Niinpä jatkoin matkaani takaisin samalle laavulle, jolla olin yöpynyt ja join siellä kahvit ja nautin suklaata.

Tänne voisin tulla ensi kesänä lasteni kanssa, reitti oli helppokulkuinen ja turvallinen, vastarannan leirissä olisi vieläpä matala uimaranta. Melkein haistan jo täydellisen kesäretken. Suorituksia hakevalle
Iso-Valkeen luontopolku ei varmastikaan anna riittävästi haastetta, mutta muuten voin paikkaa suositella ihan kenelle tahansa! Erityisesti ensikertoja yötä metsässä viettävälle tai juurikin lasten kanssa seikkaileville. Ah, pian täytyy päästä taas ulos luontoon!