maanantai 8. elokuuta 2022

Iso-Valkee, Somero

Ensimmäinen yöni yksin metsässä tänä vuonna, toinen koko ikänäni. Ystäväni sairastuttua suunnitelmani muuttuivat yhden aamupäivän aikana. Nopeiden liikkeiden ansiosta pääsin kuitenkin


lähtemään reissuun, vaikkakin kohde ja seura vaihtui. Kohteeksi valikoitui Somerolla sijaiseva Iso-Valkeen järvi ja luontopolku, seurakseni riitti luonto eli lähdin yksin matkaan. Tein vielä viimeiset hätäiset ostokset ja lähdin ajelemaan kohti Someroa. Pohjatyöt tuli tehtyä huonosti, minulla ei ollut karttaa, enkä ollut edes parkkipaikan sijaintia katsonut tarkemmin ja sen myötä päädyinkin pikkuteitä järven väärälle puolelle. Tämä virhe kääntyi kuitenkin lottovoitoksi, näin olinkin vain noin 400 metrin päässä suunnittelemastani yöpymispaikasta. Kiire ja hätäily loppui siihen paikkaan ja saatoin vain hengähtää. Ilma oli kostea ja hieman painostava, illaksi oli luvattu sadetta ja mahdollisesti jopa ukkoskuuroa. Seuraaville päiville oli luvattu ukkosmyrskyjä ja siksi tämä oli retken ainut mahdollinen toteutus mahdollisuus. 

Nostin rinkan selkääni ja lähdin rauhassa etsimään laavua, josta olin lukenut. Pitkään ei minun tarvinnutkaan paikkaa etsiä, löysin upean laavun ja tulisijan niemen kärjestä, todella upeasta paikasta. Tullessani nuotiolla oli jo kaksi seuruetta evästelemässä. Kävin laittamassa itselleni leirin hieman sivummalle ja lähdin sitten keittämään itselleni kahvit ja nauttimaan välipalan. Paikalla jo olleet olivat päiväretkeläisiä ja lähtivät pian saapumiseni jälkeen jatkamaan matkaa. Vetäydyin hetkeksi telttaani lepäämään. Nopea lähtöni kotoa oli tarkoittanut näemmä myös sitä, ettei minulle ollut tarttunut mukaan kirjaa tai mitään muutakaan ajanvietettä. Pieni ahdistus käväisi nopeasti myös mielessä, kun huomasin, ettei paikalla toimi puhelimeni netti ja perinteiset viestitkin ottivat aikansa lähteäkseen. Asia kunnossa, olisin siis täysin yksin puhtaasti omien ajatusteni kanssa koko illan ja seuraavan päivän, haaste vastaanotettu. 

Virittelin nuotioon uudet tulet ja aloin valmistella omaa illallistani: naudan sisäfilettä, uusia perunoita ja halloumia. Perunat olivat jo melkein kypsiä, kun kuulin selkäni takaa pahaenteisen äänen: vesisade! Näin kuinka sade teki järven pintaan oman uran siihen, mihin rintama loppui. Tuo rintama lähestyi nuotiotani hyvää vauhtia. Vauhdilla tavarat laavuun sisään, ruoka nuotiolta lautaselle ja laavun suojaan nautiskelemaan ruuasta. Tunnelma sateen ropistessa laavun kattoon ja juuri valmistunut päivällinen nenäni alla, valkoviinin vielä sihistessä lasissani oli aivan mieletön. Satoi ihan kunnolla, muttei kuitenkaan niin kovasti, että nuotioni olisi sammunut. Oli upeaa kokoa tuo hetki, vaikka tunnistinkin pienen haikeuden, kun en voinut tuota hetkeä kenenkään kanssa jakaa.



Sade hellitti hieman ja päätin ruuan päälle käydä pulahtamassa Iso-Valkeen mielettömän kirkkaisiin vesiin. Tunne oli aivan mieletön, vesi oli lämmintä ja pohjaan näki aivan selvästi. Valitettavasti olen niitä ihmisiä, joilla on käsittämättömiä pelkoja ja yhtä aikaa onnen kanssa, tunsin järjetöntä pelkoa niin mahdollisesta salamaniskusta kuin järvihirviöstäkin, joka saattaisi hetkenä minä hyvänsä vetää minut järven syvyyksiin. Hillitsin kuitenkin pelkoani sen verran, että maltoin veden hyväillä minua hetken, ennen kuin palasin laavulle kuivattelemaan ja nauttimaan jälkiruuan. Jälkiruuaksi minulla oli Bebe-leivos ja kaakaota. Fiilistelin laavulla nuotion sammumiseen asti ja hiippailin sitten takaisin teltalle. Ukkosen mahdollisuus oli selvästi ajanut muut yöpyilijät pois ja sain nauttia niemenkärjestä aivan yksinäni. Vastarannan vuokramökiltä kuului ajoittain puhetta, muuten järvi oli täynnä vain luonnon omia ääniä. 

Vaikka tunsin olevani täysin raukea ja valmis unille, ei uni meinannut millään tulla. Olen todella huono muutenkin nukkumaan, varsinkin vieraissa paikoissa saati sitten yksin teltassa metsässä. Niinpä tämäkin yö tuli pyörittyä kuumassa teltassa aivan liian lämpimän makuupussin kanssa. Aamulla kuitenkin heräsin järveltä heijastuvaan auringon valoon ja ihanaan rauhaan. 

Keittelin itselleni puuron ja kahvin, noukin telttani takaa mustikat puurooni ja aloittelin päiväni aivan rauhassa. Tarkoitukseni oli kiertää noin neljän kilometrin luontopolku järven ympäri päivän aikana. Sain leirin purettua ja lähdin kiertämään järveä samalla koukaten autoni kautta, jolloin pystyin jättämään yöpymistavarat jo autolle ja sain kiertää lenkin kevyellä rinkalla. Reitti oli todella kaunis ja seuraili pääsääntöisesti järven rantoja, koukaten aina välillä syvemmälle metsään. Oli upeaa, miten eri puolilla järveä oli niin erilaista maastoa, miten monimuotoinen luonto! Tarkoitukseni oli nauttia lounas vastarannan leiripaikalla, mutta vasta siellä huomasin, että päivän lounaani oli näemmä jäänyt kotiin. Niinpä jatkoin matkaani takaisin samalle laavulle, jolla olin yöpynyt ja join siellä kahvit ja nautin suklaata.

Tänne voisin tulla ensi kesänä lasteni kanssa, reitti oli helppokulkuinen ja turvallinen, vastarannan leirissä olisi vieläpä matala uimaranta. Melkein haistan jo täydellisen kesäretken. Suorituksia hakevalle
Iso-Valkeen luontopolku ei varmastikaan anna riittävästi haastetta, mutta muuten voin paikkaa suositella ihan kenelle tahansa! Erityisesti ensikertoja yötä metsässä viettävälle tai juurikin lasten kanssa seikkaileville. Ah, pian täytyy päästä taas ulos luontoon!

torstai 23. syyskuuta 2021

Ensimmäiset oikeat juoksutreenit - pelkkää fiilistä

 Ensimmäinen virallinen tekniikkatreeni takana ja vau, mähän pystyin tekemään vaikka mitä! Kyllä mä jossain vaiheessa mietin, et mitenköhän mun käy, kun vierellä juoksi kokeneita maratoonareita, mutta pystyin onneksi keskittymään siihen omaan tekemiseen. Lämmittelyissä ja tekniikkaharjoittelussa pysyin mielestäni hyvin mukana, vaikka syke oli varmasti aivan liikaa. Ihan ei lämmittelyt menneen pk-sykkeillä, kun juostiin koko porukka muutaman kerran kentän ympäri. Täytyy vaan itse huolehtia, että tulee viikossa tehtyä tarpeeksi pk-treeniä vastapainoksi noille kovemmille vedoille. 

Ensin vedettiin siis muutama kierros rataa ympäri. Tarkoitus oli mennä peruskestävyys sykkeillä eli mulla noin 110-130 välillä. Vauhti oli kuitenkin sen verran kova, että sykkeet hyppi lähempänä 170 (hups). Tämän jälkeen tehtiin hieman tekniikkaharjoitteita ennen varsinaista treeniä. Päivän treenissä juostiin pyramidi 200m-400m-600m-800m-600m-400m-200m aina minuutin kävelypalautuksilla. Itse olin melko valmis lopettamaan ensimmäisen 600m kohdalla, tuntui ettei vain pysty menemään. Vauhti tippui jatkuvasti ja jalat tuntuivat painavan ihan hullusti. Mietin, etten mitenkään kykene vetämään seuraavaa 800m matkaa. Jostain kuitenkin kaivoin taas lisää energiaa ja sain tehtyä tuon pisimmän vedon, jonka jälkeen loppu olikin jos ei nyt todella helppoa, niin kuitenkin lähes miellyttävää ja sain vielä nostettua loppua kohden vauhtiakin. Tuli kyllä todella onnistunut fiilis eikä kroppa ollut ihan puhki treenin lopuksi, vaan olo oli enemmänkin energinen. Kotimatkalla autossa iski hirveä horkka, mikä minulle monesti treenin jälkeen iskee. Autoon lämmöt täysille ja penkinlämmitin päälle. 

Illalla oli melko viileä keli ja jossain vaiheessa treeniä alkoi piskottelemaan vähän enemmänkin. Olen varmaan jonkun tason masokisti, sillä minusta huonolla kelillä juokseminen vain tuntuu entistä hauskemmalta. Kotona kävin kuuman suihkun kautta puuron kanssa sohvalle makaamaan. Aamulla eilinen repiminen todellakin tuntui kehossa ja kävinkin tekemässä pienen palauttavan kävelyn ennen töiden alkamista. Etätyö mahdollistaa elämässä juuri nyt todella paljon. 

Ai että, tästä oli jo eilen hyvä fiilis ja nyt vielä parempi. Yhdenksän kuukautta puolimaratoniin, hyvä tästä vielä tulee!

maanantai 20. syyskuuta 2021

Kuka hullu juoksee

Aloitin juoksemisen esikoiseni ollessa noin vuoden ikäinen. Juokseminen oli vaikeaa, kunto oli huono ja pissat oli välittömästi housussa. Jostain minulle tuntemattomasta syystä jatkoin touhua ja pian aloin saada jokaisesta lenkistä ihme kiksejä. Kaverini houkuttelemana ilmoittauduin ensimmäiseen juoksukisaan ja 10km lenkistä tuli ensimmäinen tavoitteeni. Pystyin juoksemaan koko matkan ja aikaa tuohon meni muistaakseni 1h 15min ja taisin olla toiseksi viimeinen, mutta kipinä oli vahva. Pian tämän jälkeen tulin uudelleen raskaaksi ja juokseminen jäi todella nopeasti. Tämän vuoden alussa heräsin taas siihen fiilikseen, että haluan juosta. Haluan todellakin oppia juoksemaan ja lujaa. Kävin juoksemassa huvikseni kympin ja aikaa meni 10min enemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Kunto ja tekniikka on siis edelleen huono, joten ilmoittauduin ensi kesän puolimaratonille. 

Olen vähän sellainen ihminen, että jollei tavoite ole todella selkeä, se jää täyttymättä. Niinpä ilmoittautumalla maratonille, minulla on selkeä tavoite tulevalle talvelle. Tavoite on myös helppo selittää puolisolle ja saada siten tukea esimerkiksi harjoittelun vaatimalle ajalle. En usko, että tekniikkani tästä itsestään paranee, joten ilmoittauduin myös juoksukouluun. Tällä viikolla on ensimmäiset treenini, jossa testataan kuntotasot. Jännittää jo nyt ihan hullusti. Ja olen innosta pinkeänä. Miten siistiä! Aivan sama, vaikka olisin porukan hitain, jostain on kuitenkin lähdettävä liikkeelle. 

Itseäni houkuttaa myös ajatus, että nyt minun on huomattavasti helpompi rakentaa arkeni tukemaan tätä suurta tavoitetta. Olen melkoisen perso herkuille ja vaikka olen yrittänyt parantaa ruokailutottumuksiani jo vuosia, en ole saanut kokonaisuutta haluamaani suuntaan. Palasin vanhempainvapailta kohta kolme viikkoa sitten töihin, joten aikaa treenaamiseen on todella vähän. Niinpä olen nyt opettelemassa aamuisin ennen töitä treenaamisen. Ainakin vielä fiilis on hyvä ja olen jaksanut tehdä kaikki suunnittelemani treenit, vaikka joinain aamuina kelloa on ollut pakko torkuttaa. Täytyy myös kuunnella itseään, jos keho on väsynyt tai yö on ollut huono, ei raskas treeni ole järkevä. On aivan mieletöntä miten paljon energiaa tällaisesta tavoitteesta saa ja miten paljon se luo arkeeni juuri niitä asioita, joita olen jo vuosia kaivannut. Vaikka unelmani onkin juosta joskus myös täysi matka, haluan nauttia täysillä tästä matkasta kohti puolimaratonia. Tästä tulee upea vuosi!

Olipa kerran...

 Aloitin tämän blogin aikoinaan unelmistani äidiksi tulosta. Tuo unelma on nyt toteutunut kahdesti ja vaikka olen lapsistani ikionnellinen ei se tehnyt elämästäni valmista tai täydellistä. Reilun vuoden aikana olen kokenut suuria menetyksiä ja jaksamistani on haastettu urakalla. Olen tippunut hetkeksi niin syviin vesiin, etten toivo sinne päätyväni enää koskaan. Mutta se antoi minulle jotain mitä en ymmärtänyt aiemmin, halun elää. Halun oikeasti elää ja tehdä elämästäni juuri niin vapaa ja innostava, kuin vain ikinä pystyn. Olen vasta aivan matkani alussa, mutta uskon vahvasti, että tästä tulee vielä jotain todella upeaa. Viimeisten kuukausien aikana olen löytänyt itselleni niin paljon uusia unelmia ja asioita, joita haluan tehdä ja vihdoin olen uskaltanut laittaa asioita tapahtumaan, jotta jonain päivänä saavuttaisin niitä. Yksi näistä haaveista on blogin kirjoittaminen. Siksipä päätin alkaa kirjoittamaan haaveistani. Tämä blogi tulee sisältämään tarinoita ainakin juoksemisesta, vaeltamisesta, lapsista, kodista, arjen teioista unelmia varten ja varmasti jatkuvasti uusia unelmia. En tiedä vielä minne kaikkialle tarinani minut vie, mutta odotan innolla. Kiva, että eksyit lukemaan!