torstai 23. syyskuuta 2021

Ensimmäiset oikeat juoksutreenit - pelkkää fiilistä

 Ensimmäinen virallinen tekniikkatreeni takana ja vau, mähän pystyin tekemään vaikka mitä! Kyllä mä jossain vaiheessa mietin, et mitenköhän mun käy, kun vierellä juoksi kokeneita maratoonareita, mutta pystyin onneksi keskittymään siihen omaan tekemiseen. Lämmittelyissä ja tekniikkaharjoittelussa pysyin mielestäni hyvin mukana, vaikka syke oli varmasti aivan liikaa. Ihan ei lämmittelyt menneen pk-sykkeillä, kun juostiin koko porukka muutaman kerran kentän ympäri. Täytyy vaan itse huolehtia, että tulee viikossa tehtyä tarpeeksi pk-treeniä vastapainoksi noille kovemmille vedoille. 

Ensin vedettiin siis muutama kierros rataa ympäri. Tarkoitus oli mennä peruskestävyys sykkeillä eli mulla noin 110-130 välillä. Vauhti oli kuitenkin sen verran kova, että sykkeet hyppi lähempänä 170 (hups). Tämän jälkeen tehtiin hieman tekniikkaharjoitteita ennen varsinaista treeniä. Päivän treenissä juostiin pyramidi 200m-400m-600m-800m-600m-400m-200m aina minuutin kävelypalautuksilla. Itse olin melko valmis lopettamaan ensimmäisen 600m kohdalla, tuntui ettei vain pysty menemään. Vauhti tippui jatkuvasti ja jalat tuntuivat painavan ihan hullusti. Mietin, etten mitenkään kykene vetämään seuraavaa 800m matkaa. Jostain kuitenkin kaivoin taas lisää energiaa ja sain tehtyä tuon pisimmän vedon, jonka jälkeen loppu olikin jos ei nyt todella helppoa, niin kuitenkin lähes miellyttävää ja sain vielä nostettua loppua kohden vauhtiakin. Tuli kyllä todella onnistunut fiilis eikä kroppa ollut ihan puhki treenin lopuksi, vaan olo oli enemmänkin energinen. Kotimatkalla autossa iski hirveä horkka, mikä minulle monesti treenin jälkeen iskee. Autoon lämmöt täysille ja penkinlämmitin päälle. 

Illalla oli melko viileä keli ja jossain vaiheessa treeniä alkoi piskottelemaan vähän enemmänkin. Olen varmaan jonkun tason masokisti, sillä minusta huonolla kelillä juokseminen vain tuntuu entistä hauskemmalta. Kotona kävin kuuman suihkun kautta puuron kanssa sohvalle makaamaan. Aamulla eilinen repiminen todellakin tuntui kehossa ja kävinkin tekemässä pienen palauttavan kävelyn ennen töiden alkamista. Etätyö mahdollistaa elämässä juuri nyt todella paljon. 

Ai että, tästä oli jo eilen hyvä fiilis ja nyt vielä parempi. Yhdenksän kuukautta puolimaratoniin, hyvä tästä vielä tulee!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro ihmeessä!